Keäskurpitsa-valkohomejuustokeitto on hyvää. Hyvää. HYVÄÄ.
Kantarellitkin ovat hyviä!
Kumpikin ruoka on tehty Alkon sivujen reseptien mukaisesti, joten tavoistani poiketen laitankin tähän esille ihan Oikeat ja Kunnolliset Ruokaohjeet joista näkee muun muassa niinkin mahtavia asioita kuten ainesosat, niiden määrän ja ruoan tarkan valmistustavan!
Kesäkurpitsa-valkohomejuustokeitto
2rkl voita
400g kesäkurpitsaa
200g sipulia
valkosipulia
persiljaa
1l kasvislientä
100g brie-juustoa
2 rkl sitruunanmehua
valkopippuria, mustapippuria, suolaa
Paloittele kesäkurpitsat, sipuli ja valkosipuli ja paista pannulla kevyesti.
Jos paistinnpannusi on yhtä pieni kuin kuvasaoleva, on se hyvä tässä vaiheessa vaihtaa kattilaan. Lisää hienonnettu persilja. Lisää kasvisliemi (=kuutiot) ja anna kiehua vähintään 20 minuuttia.
Lisää brie-juusto.
Soseuta keitto. Suosittelen tehosekoitinta. Sen sijaan en suosittele sitä että muuton yhteydessä heittää tehosekoittimen kannen vahingossa roskiin. FYI, leikkuulauta ei ole tiivis kansi. Epätiiviin kannen tunnistaa muun muassa siitä että lattiassa, kaapeissa, seinissä, paidassa ja käsissä on hieman valmistettavasta ruoasta riippuen joko kiehuvan kuumaa tai jäätävän kylmää kirkkaan punaista, keltaista tai vihreää nestettä. Ja kannattaa muuten siivota moiset roiskeet pois tuoreina. Kuivuneena, noh, se on jokseenkin mahdotonta.
Tarvittaessa lämmitä/kiehauta keitto vielä kertaalleen kattilassa. Tarjoile.
Nyt ei ollut niitä kuuluisia herneenversoja tai vihreää elintarvikeväriä joten keitto näyttää yksinkertaisesti tylsältä ja rumalta, mitäpä sitä kiertelemään. Mutta voin taata että se maistuu taivaalliselta!
Kantarellihöystö
2 pientä puna- tai 4 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
noin 8 dl puhdistettuja, puolitettuja kantarelleja
3 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
3 rkl hienonnettua kirveliä
suolaa, rouhittua mustapippuria
tarjoiluun parmesania
Kuori ja lohko sipulit. Kuullota sipuleita ja sieniä pannulla voi–öljyseoksessa, kunnes sienistä on irronnut kaikki neste. Lisää pannulle hienonnettu kirveli. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Tein höystön seuraksi kukkakaalimuusia. Jos joku ei jo arvannut, se valmistetaan keittämällä kukkakaaleja pehmeäksi kattilassa, muusaamalla ne perunasurvimella ja notkistamalla palasella voita ja tilkalla maitoa tai kermaa. (Ps. huomioi kuvassa vasemmalla piileskelevä kesäkurpitsakeittokattilallinen.)
Tarjoile höystö parmesaanilla peitettynä. Muistakaa tytöt ja pojat, juustoa ei voi olla koskaan liikaa!
Tämän kanssa juotiin Yalumbaa. En ota minkäänlaista vastuuta siitä sopivatko näissä kirjoituksissa esitellyt ruoat ja viinit toisilleen hyvin / todella hyvin / huonosti / todella huonosti. Testatkaa itse!









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti