keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Eiranrantaa ja ikkunanpesua

Olen aina tuhahdellut uudisrakennusten arkkitehtuurille ja huonesuunnittelulle, mutta Eiranrannan kaarevaseinäiset penthouset saivat minut muuttamaan mieltäni siitä että kaikki uudisrakentaminen on hajutonta ja mautonta pienten neliöiden sijoittelua ennalta-arvattuun järjestykseen.


Että oliskohan kellään myynnissä? Sopuhintaan? Anyone? Voin hankkia jo valmiiksi paljon mustaa nahkaa, kromia, lasia ja peilipintaa. Omat koksut ja kamerat mukaan.

Eiranrannan laitureilla pitikin laittaa kengät hetkeksi kuivumaan koska huomasin että hiekkaranta, merivesi ja korkokengät eivät olekaan tukeva kävely-yhdistelmä.


Kaiken kiiltävän lasipinnan näkeminen sai aikaan jonkin alkukantaisen ketjureaktion aivoissa. Reaktio loppui siihen että pesimme ikkunat. Olikin jo aika, sillä ikkunoiden avaamisesta syntyneiden äänien mukaan ikkunoita ei ole asentamisensa jälkeen edes avattu. Saati sitten millään tavoin puhdistettu.



Kyllä on tytöllä hymy herkässä kun ikkunoista paistaa aurinko sisään asti ja lasissa on itsesekoitettua lonkeroa, tyylikäs limesiivu ja p-- pilli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti