Tällä hetkellä asuntoa valtaa kahden kissan sijasta kolme, kun Sol-herra saapui viikon vierailevaksi tähdeksi. Tähän asti hän on lähinnä viihtynyt tyylikkäästi piilossa sohvan alla. Kotoutumistoimet ovat kohdistuneet lähinnä yöllisiä tuhoretkiin joissa eteisen väliovi on ottanut mittaa kissan kynsistä (tilanne ovi 0, kissa 1). Todisteita tästä myöhemmin, nyt muutama vanhempi kuva alkuperäisestä kaksikosta.
Veimme kissoja ulos superhyperultracooleissa Puppian maastokuvioisissa valjaissa. Kissojen mielipide ulkoiluun oli tämä:
Hieman vielä harjoittelua vaatii tämä suurten sisäisten petojen herättely... Hyvä alku on jo saatu aikaan possun ja naudan sydämen ja kielen kanssa. Fiifii ja Luna suorastaan murisevat toisilleen kun kilpailevat parhaista lihapaloista. Laiska löntystely ruokakipolle on muuttunut salamyhkäiseksi hiippailuksi, jonka aikana lähestytään kippoa hitaasti, napataan siitä vaivihkaa yksi palanen, juostaan palasen kanssa olohuoneen matolle ja röhkitään sydän poskeen voitokkaan saalistajan ilmeen kera.
Kyseistä toimintaa kissarazzi ei ole saanut ikuistettua .jpg-muotoon, mutta onneksi kissat voi takuuvarmasti yllättää pussailemasta eteisen lattialta.
Luna kerjää ruokaa kilpaa ethernet-piuhan kanssa. Lunan suurinta herkkua ovat pinaatti ja rucola. Heti sen naudan sydämen ja possun kielen jälkeen.
Väsykissat.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti